sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kesää Kohti

Hi and Hello :)

Taas en ookkaan vähään aikaan kirjotellu... Koulu kiireitä, sun muita ja tuntuu, että aika vaan aina loppuu kesken. No jaa... Mutta siis YFU:n valmennuksesta kotiuduttiin viikko sitten ja oli ihan huippu kivaa!! Osa jutuista oli jo tuttuja, mutta sain myös paljon uutta tietoa ja vinkkejä. Lauantaina herätys 4.45, jotta oltiin ajoissa Tampereella, josta jatkoin sitten muiden YFU:n vaihtareiden kanssa kohti Virtoja. Vanhemmilla siis oli myös päivän orientaatioa tuolla Tampereella. Lauantaina meillä oli aika perus juttuja ja kaikenlaisia luentoja säännöistä yms. Lauantai iltana meillä oli myös tosi kivaa ohjelmaa kuten YFU Amazing race ja Virtojen viisut :D Sunnuntai aamu alkoi aamujumpalla ja heti perään Small talk campillä, joka oli musta ihan huippu ja vetäjäkin ihana. Tolla campillä harjoteltiin meille suomalaiselle vaikeeta small talkia erilaisin harjotuksin ja lopussa juteltiin sit tuntemattomien kanssa jollakin toisella kielellä kun suomeks (useimmiten englanniks) ihan mistä sattuu, tai no yleensä se keskustelu käänty aina vaihtovuoteen: Minne oot menossa? Ootko saanu jo isäntäperheen?...
Unohdin kertoa, että meijät jaettiin pienempiin ryhmiin esim. USAan lähtevät kolmeen pienempään. Noilla ryhmillä oli sitten omat rettarit (vaihdosta palaneet) vetämässä erinäisi ohjelmia ja kertomassa omista vuosistaan. Omalla ryhmälläni kävi hyvä tuuri, kun ton small talk jutun jälkeen oli semmonen "luento" Elämä kohdemaassa, jossa rettarit just kerto omia kokemuksiaan ja vinkkejään, niin meijän ryhmään tuli tuon small talk jutun vetäjä (joka oli siis amerikkalainen) ja kerto asioitaan myös omasta näkökulmastaan.
Vapaa aikaa oli aika vähän ohjelmien ja luentojen välissä, et ehdin tutustua kunnolla vain muutamaan, mutta ei ole enää edes laskettavissa, kuinka monen kanssa tuon yhden viikonlopun aikana ehti jutella ja jakaa tähän astisia kokemuksiaan.

Isäntäperheen kanssa tuli taas eilen juteltua kokonainen tunti FaceTimessa. Tällä kertaa oli sitten koko perhe mukana, jotta molemamat perheet pääsis tutustumaan toisiinsa. Näin myös ekaa kertaa mun hostisän tollee video"livenä" ja pääsin juttelemaan sen kanssa.

Tänään sitten ollaan juhlistettu äitienpäivää täällä mökillä, ihanassa säässä :) Mukavaa sunnuntaita kaikille!! :D

Heidi